Anna Mu: #BurnEcocide
Ecocide eli ympäristötuho on ihmistoimintaa, joka turmelemalla tai tuhoamalla ekosysteemejä tai vahingoittamalla lajien mahdollisuuksia hyvinvointiin rikkoo ympäristöoikeutta vastaan. Ylikuluttamalla planeettamme voimavaroja emme vaaranna ainoastaan ihmisten selviytymistä vaan ihmisyyden sinällään. Teoksen nimi #BurnEcocide korostaa, että luonnon hävittäminen hävittää myös osan ihmiselämää. Teos käsittelee luonnon katoamista animoidun grafiikan keinoin. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa jääpeitteen sulamiseen avomerellä. Jään katoamisen myötä katoaa myös jäälevä, joka on Etelämantereen krillin tärkein ravinnonlähde. Krillit puolestaan ovat ryhävalaiden tärkein ravinnonlähde. Valaiden rooli merellisessä ekosysteemissä on hyvin keskeinen, lannoittamalla leviä ne auttavat tuottamaan vähintään puolet hengittämästämme hapesta. Hauras tasapaino on häiriintynyt ja olisikin aika tunnustaa, että hyvinvoivaa ihmiskuntaa ei ole ilman hyvinvoivia ekosysteemejä.
Pietarista kotoisin oleva Anna Muchenikova (Anna Mu) on kuvataiteilija, joka on elänyt Helsingissä vuodesta 2010. Hän on valmistunut 2014 maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Sitä ennen hän suoritti graafisen suunnittelun kandidaatin tutkinnon Pietarin valtionyliopistossa. Anna luo musteella yksityiskohtaisia, melankolisia ja maagisia maailmoja, joiden tyylissä kohtaavat Art Nouveau, japanilaisen puupiirroksen vaikutukset ja pohjoisen luonnon tuoma innoitus. Teemoinaan hänellä on usein itsetutkiskelu, naiseus ja luonto. Enimmäkseen hän piirtää käsin mutta tekee myös animaatiota.
Kristo Muurimaa: Re/covered
Re/covered-kuvasarja hylätyiltä turkis- ja sikatiloilta kytkeytyy festivaalin tematiikkaan kuvaamalla yhteiskunnallista ja eettistä mutta myös yksilöiden henkilökohtaiseen elämään liittyvää muutosta. Valokuvissa tyhjentyneistä, ränsistyneistä, autioiksi jääneistä tuotantolaitoksista on tavoitettavissa eläinteollisuuden yhtäältä teknologisoitunut ja huippuunsa tehostettu, toisaalta vanhanaikaisen julma todellisuus. Samalla kuvat tuovat toivoa siitä, että toipuminen ja toisenlainen tulevaisuus ovat mahdollisia.
Kristo Muurimaa on tehnyt tutkivaa työtä vuodesta 2006. Hän ei (omien sanojensa mukaan) kenties tajua paljoakaan valokuvan rajauksesta eikä asettelukaan ole aina niin kohdallaan, mutta itsepintaisesti hän kyntää läpi lumen, soisten maa-alueiden ja lannan kuvatakseen eläinsuhteemme synkimpiä nurkkauksia. Hänen kuviaan suomalaisten turkistarhojen ”hirviöketuista” on julkaistu runsaasti kansainvälisessä mediassa. Muurimaa on ihmisten ja muiden eläinten vuorovaikutusta käsittelevän valokuvakirjan Eläintehtaat toinen tekijä.
Tyler Liu: Ideological war of GAN
Mitä voimme oppia siitä, miten keinoäly oppii meiltä?
Kuvien manipuloiminen on kuulunut poliittisen järjestelmän käytäntöihin kylmän sodan aikaisesta propagandasta valeuutisten levittämiseen somessa. Kuvia peukaloimme myös me itse. Niin sanottuna totuuden jälkeisenä aikan, sosiaalinen media muokkaa ihmisten ymmärrystä ja keinoäly (AI) on keskeisessä roolissa valtaapitävien työkaluna, jonka avulla tarkkaillaan kansalaisten tietoliikennettä. Erityisesti tämä näkyy totalitaristisissa valtioissa. Koronan ympärillä käyty keskustelu on omiaan todistamaan, että kahden suuren leirin, Kiinan ja Yhdysvaltojen, ideologinen yhteenotto ei ole vieläkään ohi. Ideological war of GAN spekuloi, kuinka keinoäly, jota on harjoitettu vastakkaisilla ideologisilla kuvalähteillä, vaikuttaa yleisön kollektiiviseen tapaan tulkita kuvia. Työssäni käytetyllä generatiivisella kilpailevalla verkostolla (GAN) on käytössään suuri määrä kuvia (sadoista kymmeniintuhansiin), joiden avulla dataa on harjoitettu. Pitkäkestoisen mallista oppimisen myötä syntyy lukemattomia uusia kuvia, joissa on alkuperäistä muistuttava tyyli.
”Generatiivinen kilpaileva verkosto (engl. Generative adversarial network) on neuroverkkoarkkitehtuuri. Siinä kaksi neuroverkkoa kilpailevat keskenään pelissä (peliteoreettisesti, useimmiten nollasummapelin muodossa). Toinen neuroverkko yrittää luoda autenttisia datapisteitä, ja toinen yrittää erottaa aidot ja neuroverkon luomat datapisteet toisistaan. Lopputuloksena luova neuroverkko oppii luomaan esimerkiksi erittäin aidon oloisia valokuvia tai deepfake-videoita.” Wikipedia
”Kuinka kehtaatte kuvitella, että olisimme ihmisinä koneälyä ylempänä? Loppujen lopuksi olemme kaikki jonkin ideologian aivopesemiä, eikö totta?”
Tyler Liu
Taiwanilaisuuden mukanaan tuoma ristiriitainen historia on kasvattanut mielenkiintoani tutkia tietoliikenteen eroja niin kutsuttujen läntisten demokraattisten arvojen ja kiinalaisen sosialismin välillä. Näen itseni media-aktivistina, työskentelen keinoälyn kanssa luodakseni yhteiskuntaa peilaavaa kulttuurihäirintäkuvastoa. Intohimoni on tutkia ja kehittää luovia strategioita ja metodeja yhteiskunnallisiin kampanjoihin kasvattamalla yleisön tietoisuutta (eritoten liittyen kaikkialla läsnä olevaan sensuuriin, jota hallinnoivat ihmis–kone-kokoonpanot). Minua kiinnostaa, kuinka ihmiset voisivat opettaa tekoälyä ajattelemaan kriittisesti/eettisesti. Tai kenties pitäisi kysyä, voisivatko tekoälyn tuottamat kuvat ”opettaa” ihmisiä ajattelemaan ja rakentamaan dialogia konfliktissa olevien ideologioiden välille.
Babacar Traore: Trésor retrouvé
Buujukat on arkkitehti, joka muovaa luomuksensa siitä, minkä me olemme torjuneet. Hän tonkii sisäistä maailmaamme jättämiemme jälkien kautta. Tämä luovalla älyllä varustettu olento rakentaa materiaaleista, jotka ovat jo hävitykseen tuomittuja. Antaessaan elämän, tai ehkä paremminkin taatessaan selviytymisen, Buujukat tunkee jätteemme omantuntomme kurkkuun ja kauhistuttaa kulutusyhteiskuntaa, jossa kaikki heitetään pois. Buujukatille roskamme on kultaa, alasimensa avulla hän takoo jätteen muuksi ja tulee ehdottaneeksi jotakin uutta.
Babacar Traore
Synnyin Rue 1:llä, lähellä Kussumin rantaa Medinassa, Dakarin ensimmäisessä “mustassa kaupunginosassa”, joka muodostettiin ensimmäisen maailmansodan alussa. Sähkökaapit ja -johdot, kattojen tv-antennit, kolonialismin ajan tyyliset talot, jotka ovat vielä hyvässä kunnossa, samoin kuin jo pitkällä rapistumisen tilassa olevat asumukset, lähihistorian jäänteet, värien ja kansalaisuuksien moninaisuus, maaseutumainen urbaanissa ympäristössä – tämä epäjärjestyksen järjestys, kaoottinen yhteisoleminen, muodostaa työni keskeisen aineiston. Koen itseni naapurustoni valokuvaajana, ja naapurustoni puolestaan on koko maailma. Käytän valokuvausta tallentaakseni jokapäiväistä elämääni ja määritelläkseni omaa aikakauttani nykyisille ja tuleville sukupolville. Elän ja työskentelen Dakarissa.
